Valkotakkisten kamari

Tampereen Nuorkauppakamarin esittely

Olemme yli 60-vuotias kamari. Pitkä ikä tuo mukanaan perinteet. Muutamia perinteitä mainitakseni voisin nostaa esiin Kesäakatemia purjehduksen, joka on järjestetty 20 vuoden ajan Turun saaristossa. Lisäksi Presidentti kantaa mukanaan salkkua, jossa huhujen mukaan on ohjeet fuusioreaktorin rakentamiseen ja Jimmy Hoffan hautapaikan koordinaatit.  Tunnetuin perinteemme on kuitenkin valkoinen smokki, jota käytämme kaikissa juhlatilaisuuksissa.

Jäseniä kamarissamme on tällä hetkellä 126 ja senaattoreita 72. Lukujen valossa olemme iso kamari. Totuus on kuitenkin se, että olemme joukkue, joka pyrkii olemaan lähellä muita kamareita ja erityisesti lähellä muita ihmisiä. Verkostoituminen on kamaritoiminnan sokeri ja suola siksipä arvostamme kamarina suuresti kaikkia kokouksia joissa saamme olla mukana. Seuraavaksi tuleekin Porin aluevaalikokous, jossa Valkotakit edustaa useamman kymmenen herrasmiehen voimin ja Turku jonne osallistuu  ainakin yksi bussilastillinen valkoisia takkeja.

Kamarimme selkäranka on projektitoiminta. 2017 päätimme lisätä IND-lohkolle uusia jäsenistölle suunnattuja projekteja. Uutuuksia ovat After work ja Business Pitch-a-kucha. After workeillä kamarilaiset pääsevät keskustelemaan business-toiminnasta alustajan avustuksella. Aiheina alustuksissa on ollut mm. Mediavaikuttaminen ja palvelumuotoilu. Pitch-a-Kuchan tavoitteena on parantaa jäsenistömme valmiuksia pitchaus tilanteissa. Tämä projekti huipentuu Supersize tapahtumaan, jossa pitchaillaan myös Tammerkosken ja Pinkkin kanssa.
Lisäksi suurimmat projektimme Team City Challenge, Sijoitusmessut ja TeknologiaUra vetää vuosittain tuhansia kävijöitä. Team City Challengessa oli tänä vuonna huikeat 1200 osallistujaa, Sijoitusmessut hivotteli 2000 kävijää ja Teknologiauraan odotetaan yli tuhatta kävijää.

Uskallammekin väittää, että JCI-toiminta sykkii kamarilaistemme rinnoissa vahvana. Kamarimme elää ja hengittää Learning By Doing -aatetta. Vuosi vuodelta parannamme toimintaamme ja panostamme projekteihimme entistä enemmän. Nöyränä vaan ei nöyristellen!

Hyvää syksyä koko Alue C:eelle toivottaa Tampereen nuorkauppakamari – nähdään kokouksissa!

tampereenkamarilaiset

Tampereen kamarilaisia Mukkulan Kartanossa pitkällä lounaalla.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *