Gamebreak e-sports -pelitapahtuma Valkeakoskella

Valkeakoskella pidettiin e-sports -pelitapahtuma Tietotien lukiolla 15.-16.12.2018. Tapahtuman
järjesti ryhmä Valkeakosken nuorkauppakamarilaisia yhteistyössä Valkeakosken kaupungin ja lukion kanssa. Normaalisti tällaisen tapahtuman kokee liikuntasalissa tai avoimessa ja ankeassa tilassa, mutta noin
viisi vuotta sitten rakennettu lukio on mitä mahtavin paikka visuaalisesti sekä teknisesti järjestää
juuri tällainen tapahtuma. Korkea aulatila esiintymislavoineen tarjoaa huikeat puitteet pelaamiselle ja
tapahtuman järjestämiselle. Kaikki löytyy yhdestä paikasta.

Tapahtuma sai kipinän vuoden 2017 lopulla, kun nuoret kyselivät Simolta olisiko Valkeakoskelle mahdollista saada oma e-sports -tapahtuma. Ideaan tartuttiin heti ja asiaa lähdettiin
nuorkauppakamarissa valmistelemaan vuoden 2018 alussa. Haettiin apurahaa hankkeelle, joka aluksi
tuli bumerangina takaisin ja tapahtuma jäi hetkeksi jäihin. Ideointi jatkui sekä ajatus siitä mitä teemme, jos apurahaa ei tule. Loppuvuoden puolella apurahahakemus laitettiin uudestaan liikkeelle ja sillä kertaa tärppäsi. Saimme JCI Finland Foundationin -apurahan ja projekti lähti nousukiitoon.

Aluksi Simo kasasi tiimin, jossa kaikki itsensä mukaan lukien pelaa jotain verkkopelejä ja on
ennestään ollut järjestämässä tapahtumia — erityyppisiä tosin. Joten hauskuutta oli enemmän kuin
haasteita ja sillä reseptillä syntyi myös asiakkaille rento ja helppo tapahtuma.

Tarkoituksena oli järjestää ei ihan perinteinen LAN-pelitapahtuma, vaan tapahtuma, jossa saisi kokea
paljon muutakin. Kyseessä oli siis e-sports -pelitapahtuma, jossa illan mittaan pelasimme kolme eri
turnausta. Epäviralliset turnaukset järjestettiin peleistä Fortnite, Overwatch sekä CS Go. Sessiot
screenattiin, streamattiin ja selostettiin. Sekä voittajat tietysti palkittiin loistavin palkinnoin.


Osallistujia meille tuli lähipaikkakunnilta Lempäälästä, Akaasta sekä tietysti Valkeakoskelta. Tavoitteemme
oli tehdä hyvää nuorten eteen eikä tapahtumalla tavoiteltu rahallista tulosta. Tavoitteemme oli aktivoida nuoria
ja lisätä heidän sosiaalista kanssakäymistä. Halusimme näin aluksi pitää tapahtumamme pienenä,
emmekä nähneet järkeä lähteä kilpailemaan Lantrekin tai Assemblyn kanssa. Mutta lisäsimme tähän
tapahtumaamme hieman maustetta, jota emme paljasta, vaan se pitää tulla kokemaan entistä
tulisempana vuonna 2019, kun järjestämme tapahtuman hieman tuunaten. Eli osallistujille on luvassa
huikeita yllätyksiä ja mullistavia kokemuksia.

Tapahtuman yhteistyökumppaneiksi saimme Valkeakosken kaupungin sekä paikallisia yrittäjiä.
Alkuperäinen asiakasmäärätavoite ylittyi 25 henkilöllä, jonka voisi tämän kokoisessa pitäjässä pitää
suurena ylityksenä. Projektimme budjetillinen tavoite oli tietysti nolla ja siihen pääsimmekin.

Projektitiimiimme kuuluu:
Simo Rokka – projektipäällikkö ja projektin alullepanija
Jesse Soini – järjestäjä, Simon 2. mies ja AD, nimen keksijä
Roope Vuorinen – some-vastaava ja tapahtuman juontaja
Mikael Kuusela – yhteistyökumppanit ja tapahtuman juontaja
Mikael Käpylä – some-kumppanuudet sekä turvallisuuspäälikkö
Ja lisäksi paljon talkoolaisia

 

Simo Rokka

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *