Vammalan Nuorkauppakamari kehittää joulunajan keräyksiä ja rakentaa niiden ympärille vahvaa yhteistyötä

Vammalan Nuorkauppakamari on puuhaillut Joulupuu-keräyksen tiimoilta nyt jo kymmenisen vuotta. Keräyksellä on hankittu lahjoja alueen vähävaraisten perheiden lapsille yhdessä Sosiaalihuollon kanssa. Lahjojen saajien määrä on vuosien mittaan kasvanut ja vuoden 2018 keräysmäärä oli jo lähes 600 lahjaa. Sastamalan Joulupuu-keräyksen toteuttaa Vammalan Nuorkauppakamarin Joulupuu-tiimi jota tänä vuonna luotsasivat Emma Rinne ja Heli Loponen. Muu kamarin porukka auttoi esimerkiksi lahjojen lajittelussa sekä tiedottamisessa.

Sastamalan Joulupuu-keräys laajeni 2018 laajemmalle alueelle kun se aiempina vuosina on pyörinyt lähinnä Vammalan keskustan tuntumassa. Nyt aluetta laajennettiin Häijääseen sekä entisen Äetsän alueelle jonne myös vietiin joulupuut ja järjestettiin keräyspisteet. Alueen yritykset ovat vuodesta toiseen tukeneet hienosti Joulupuu-keräystä ja ihmisten halu auttaa on selvästi kasvanut. Joulupuu-keräyksestä on tullut odotettu ja toivottu tapa auttaa, sekä tietenkin hankkia itselle joulumieli. Alueen yritykset antavat pakettikorttia vastaan alennusta lahjasta, huolehtivat osittain pakettikorttien riittävyydestä sekä muutamat nimetyt paikat ottavat vastaan myös lahjoja. Suurin yhteistyökumppani vuoden 2018 Joulupuu-keräyksessä oli ehdottomasti Huittisten Säästöpankin Vammalan konttori joka tuki keräyksiä merkittävällä rahalahjoituksella sekä toimi joustavasti lahjojen keräyspisteenä.

Yhden tämän vuoden isoista helpotuksista toi yhteistyö paikallisen painotalon kanssa. Vammaspaino painoi 2018 keräykseen pakettikortit ja kamarin ainoaksi tehtäväksi pakettikorttien osalta jäi pakettinauhan sitominen ripustamista varten. Pakettikorttiasia tuntuu pieneltä, mutta kun askartelet 600 pakettikorttia, ei kyseessä ole enää pieni urakka. Vammaspaino on vuosia painanut myös kaiken mainosmateriaalin ja mm. ohjeistukset Joulupuukeräykselle. Vammalan Joulupuuprojektin lahjat toimitetaan paketoituina ja pakettikortin kera keräyspisteisiin joista kamari noutaa paketit ja lajittelee ne valmiiksi Sosiaalihuollolle. Pakettien lajittelu alkaa olla iso työ ja tulevien vuosien haaste onkin löytää lajitteluun soveltuvat tilat, kenenkään koti ei enää taivu keräyksen lahjamäärän käsittelyyn.

Vuoden 2018 Joulupuu-keräys sai myös uuden yhteistyökanavan kun se yhdisti voimansa seurakunnan Diakonia työn toteuttaman Enkelikeräyksen kanssa. Enkelikeräykseen kerättiin ruokalahjakortteja joilla vähävaraiset perheet voivat hankkia jouluruuat ja muuta tarpeellista kotiin. Ruokalahjakortteja kerättiin huimat 106 kappaletta yhteisarvoltaan 3220 euroa. Molemmat keräykset ylittivät aiempien vuosien keräysmäärät ja kahden keräyskampanjan yhdistäminen toisiinsa markkinoinnissa oli selvästi hyvä tapa. Joulupuu-keräys on saavuttanut alueella jo hyvän tunnettuuden ja sen avulla oli helppo buustata myös Enkelikeräys kasvuun. Enkelikeräyksen yhteistyön ideoi, ja suurimmaksi osaksi myös toteutti, kamarin aktiivijäsen Liisa Vasanko. Keräykseen käytettiin myös saatua lahjoitusrahaa.

Enkelikeräyksen liittäminen Joulupuu-keräykseen mahdollistaa sen että keräykset voivat tukea toisiaan. Jos Joulupuu-keräykseen tulee rahalahjoituksia yli tarpeen, ne voidaan helposti kohdistaa Enkelikeräyksen kautta – sama toimii myös toisin päin.  Tulevina vuosina toivomme hyvän yhteistyön alueen yritysten kanssa jatkuvan ja keräyksen laajentuvan Vammalasta yhä laajemmalle alueelle. Sastamala on maantieteellisesti laaja alue ja se asettaa haasteita keräyksen toteuttamiseen. Lisäksi Vammalan Nuorkauppakamarin laajentuminen uusille alueille tuo mukaan uusia mahdollisuuksia myös näille joulunajan keräyksille.

Heli Loponen 
LIO – Vammalan Nuorkauppakamari

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *