Rauman vaalipöhinä on käynnissä

Kun Rauman Nuorkauppakamarin 11-henkisestä tuoreesta hallituksesta julkaistiin viime vuoden lopulla kuva Nuorkauppakamareiden vaalit -Facebook-sivulle, joku kommentoi osuvasti, että siinä on porukkaa enemmän kuin Lukon maalilla. RNKK:n hallitus kuuluu varmasti Suomen suurimpien joukkoon. Voisi siis ajatella, että vuodesta toiseen joudutaan maanittelemaan jäsenistöä, jotta kaikki virat saadaan täytettyä.

Tilanne on kuitenkin päinvastoin. Viimeisinä vuosina lähes kaikkiin virkoihin on ollut vaalipäivänä tunkua ja viroista on yksi toisensa jälkeen pitänyt äänestää. Myöskään puheenjohtajaksi ei niin vain marssita, vaan esimerkiksi kahtena viime vuonna pressan pestistä on käyty äärimmäisen jännittäviä äänestyksiä.

Viime vuosina Raumalla poikkeuksellisen vilkkaaksi kehittynyt virkojen tavoittelu luo kampanjoinnin mallia koko jäsenistölle aina tuoreista koejäsenistä lähtien. Kamarikaveri uskalletaan rehdisti haastaa samasta virasta kilvoitteluun, eikä ensiksi pöydälle noussut ole mitenkään pyhä kilpakumppani. Taustoissa puhelimet soivat taajaan, kun innokkaat jäsenet sparraavat ja kehittävät syksyn vaalikampanjaansa tai vastaavasti ilmoittavat vastaehdokkaalleen omista nousuaikeistaan. Kampanjoinnin tiimellyksessä on Raumalla viime vuosina nähty muun muassa nimikkokarkkeja, vaaliarpoja, sarjakuvia paikallislehden sivuilla, kuokkavieraita kamaritapahtumissa ja huikeita videotuotantoja somessa. Mitähän tämä vuosi tuo vielä tullessaan?

Kun samaan virkaan on ehdolla useampi halukas, ei vaali-iltana voida välttyä siltä, että hallitusvaaleissa on sekä voittajia että häviäjiä. Vaalitappio voi kirpaista illan tiimellyksessä isosti ja silloin kamarikavereiden tuki on tärkeää. Kaikki syksyn aikana heittäytyneet ja kampanjoineet ehdokkaat ovat kuohuviininsä ansainneet – ei vain vastavalittu hallitus. Ja jos paikka ei tavoiteltuun virkaan tällä kertaa auennut, on tärkeää rohkaista jäseniä siitä, että hyville tyypeille löytyy aina tehtäviä ja projekteja järjestössä.

Rauman hallitusvaaleihin sisältyy muutamia omintakeisia virkoja, jotka tuovat vielä omanlaisensa jännityksen vaali-iltaan. Kanaalikaupungissa esimerkiksi tuoreita koejäseniä ohjastaa pastori ja puolestaan tasa-arvoasioista, yleisestä turvallisuudesta sekä seuralaistoiminnan järjestämisessä vastaa henkivartiokaartin päällikkö eli HVKP.

Jokaisessa kamarissa on omia vaalipäivän perinteitä. Toisaalla vaaleja käydään pikkutakkiin sonnustautuneena, kun taas toisaalla hallituksen tekijät äänestetään saunaillan alkajaisiksi. Yhtä kaikki, toivotan jännittäviä vaali-iltoja C-alueelle ja nautitaan jo matkasta eli värikkäistä kampanjoista!

Maija Männistö
Rauman Nuorkauppakamarin LIO2019

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *